|
Palvelusta elämykseksi
(2 x 6h)
Kuinka palveluista tehdään elämyksiä? Tule oppimaan elämysten tuotekehityksen perusteet ja soveltamaan niitä palveluiden kehittämiseen elämyksiksi.
Elämysten tuottaminen on tulevaisuuden tärkeimpiä kilpailukeinoja, mikä korostuu etenkin uudentyyppisissä, teemallisissa matkailutuotteissa ja kansainvälisillä markkinoilla.
Palvelusta elämykseksi -koulutus tarjoaa kattavat perustiedot elämysajattelusta ja -taloudesta, elämysten tuottamisesta sekä elämystuotekehityksen menetelmistä.
Ensimmäisen koulutuspäivän aikana osallistujat tutustuvat elämystalouteen, elämystuotteen tuotekehityksen perusteisiin ja Elämyskolmio-malliin tuotekehityksen välineenä. Teoriaosuutta havainnollistetaan lukuisten esimerkkien avulla.
Toisena koulutuspäivänä osallistujat oppivat soveltamaan teoriaa ja mallia käytännössä. Ideointi- ja konseptointiharjoitusten avulla osallistujat kehittävät uusia elämyskonsepteja.
Kohderyhmä
Matkailu- ja elämysalan tuotekehityksestä, suunnittelusta, markkinoinnista ja palveluista vastaaville.
Kouluttaja
Sanna Tarssanen on Suomen johtava elämysten tuotekehityksen asiantuntija, Elämyskolmio-mallin kehittäjä ja Pine&Gilmore sertifioitu Elämyskouluttaja.
Asiakkaiden palautetta
-
Kollegat kertovat innosta hehkuen, mitä ovat oppineet ja ymmärtäneet. Maarit Ahola, Senior Consultant, FinPro
- Hyödyllinen koulutus asiassa, jota olen paljon miettinyt. Uusia hyviä työkaluja. Matkailun ja elämyspalvelujen eMBA-koulutuksen osallistuja
Mukaan otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Viimeinen ilmoittautumispäivä 27.9.2010
Lisätietoja
Sanna Tarssanen 040 861 1149 sanna.tarssanen(at)leofinland.fi
Julkaistu: 12.01.2010 14:21 |
|
|