Tammikuun Elämyspersoona
Lappi Hollywood-elokuvan näyttämönä

Musiikkivideoiden ja mainoselokuvien ohjaajana tunnetuksi tullut ohjaaja Antti J. Jokinen alkaa kuvata kevättalvella Lapissa Suomen historian ensimmäistä Hollywood-elokuvaa. Haastattelussamme Jokinen kertoo miksi hän kuvaa elokuvan juuri Suomessa.
Millainen elokuva on Nicholas North?
Se on fantasiaseikkailu, jossa nuori Nicholas pelastaa pohjoisen kansan pahojen voimien kirouksesta eli perinteinen satu hyvän ja pahan taistelusta.
Kuvaat parhaillaan psykologista trilleriä Resident. Miksi nyt haluat tehdä fantasiaelokuvan?
Fantasia on aina kiehtonut minua. Haluan tehdä elokuvan, joka perustuu täysin mielikuvitusmaailmaan ja sopii erityisesti lapsille ja nuorille. Halusin mukaan myös suomalaista ja lappilaista mytologiaa, joten Kalevala on minulle tärkeä inspiraationlähde. Elokuvassa tullaan näkemään mm. Tuonela ja Väinämöisen hahmo, mutta tarina on täysin fantasiaa.
Nicholas Northia kuvataan Rovaniemen Santavaarassa, Levillä, Kilpisjärvellä, Pyhätunturilla ja Pohjois-Karjalassa? Miksi haluat kuvata juuri Suomessa?
Miksi kuvata ulkomailla, kun voi kuvata Suomessa! Täällä on aivan uniikit kuvauspaikat ja elokuvatuotannon kannalta toimiva infrastruktuuri.
Elokuva on 16 miljoonan budjetillaan kallein Suomessa kuvattu elokuva. Kuinka paljon tuosta rahasta jää Suomeen?
Nyrkkisääntönä voi sanoa, että neljännes elokuvan tuotantokustannuksista menee palkkoihin, neljännes itse kuvauksiin ja puolet tuotantoryhmän asumiseen, syömiseen ja viihtymiseen. En pysty tarkkaan sanomaan, minkä verran rahasta jää Suomeen, mutta joka tapauksessa merkittävä summa, onhan tuotantoryhmässä pari sataa ihmistä.
Hyödynnetäänkö elokuvassa paikallista osaamista ja työvoimaa?
Elokuvassa on muutamia suuria joukkokohtauksia, joihin varmasti tarvitaan paikallisia avustajia. Toki paikallisia osaajia pyritään muutenkin hyödyntämään mahdollisimman paljon.
Rovaniemellä on vain valitettavan vähän ammattimaista kuvaushenkilökuntaa. Olen yrittänyt pitää ääntä siitä, että tässäkin asiassa päästäisiin omavaraisuuteen. Se olisi tuotantoyhtiöille edullisempaa.
Elokuva on Suomelle ja Lapille melkoinen imagomainos. Kuinka tätä aiotaan hyödyntää?
Nicholas North toivottavasti toimii pilottiprojektina, jolla näille Suomen ainutlaatuisille kuvauspaikoille saadaan näkyvyyttä, ja joka houkuttelee tänne tulevaisuudessa muitakin tuotantoja.
Estar Studios Oy:n johtavana ajatuksena on nimenomaan vahvistaa Suomen asemaa elokuvateollisuuden maailmankartalla edistämällä kansainvälisten tuotantojen tuomista maahamme.
Edellytyksenä tietysti on, että Nicholas Northista tulee hyvä. Taitelijasielu ei uhraa viittä vuotta elokuvan käsikirjoitukseen ja muuhun valmisteluun pelkän imagomainonnan takia.
Millaisia oheistuotteita elokuvan oheen on mietitty?
Joitakin lavasteita tullaan jättämään paikalleen seuraavia tuotantoja varten, mutta matkailijoita houkuttelevana kohteena. Tarina antaa mahdollisuuksia myös muuhun tuotteistukseen mm. lelujen muodossa. Tavoitteena on rakentaa Suomeen aivan uusi teollisuuden muoto, elokuvamatkailu, Uuden Seelannin ja Islannin tapaan.
Tapanani on kuitenkin ensin tehdä ja sitten puhua, joten haluan tässä vaiheessa keskittyä hyvän elokuvan tekoon.
Millaisena näet Suomen tulevaisuuden kansainvälisellä elokuvakentällä?
Olen tuonut Suomeen lukuisia maailmanluokan elokuvantekijöitä, jotka ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että maassamme on kaksi aivan ainutlaatuista kuvauspaikkaa, Koli ja eritoten Lappi.
Valitettavasti pelkät puitteet eivät riitä kansainvälisessä kilpailussa. Suomi voisi ottaa oppia esimerkiksi Islannista, jossa valtio tukee kansainvälisiä elokuvatuotantoja myöntämällä verohelpotuksia eli maksamalla 18 prosenttia takaisin kaikesta siitä rahasta, jonka tuotantoryhmä maassa kuluttaa.
Se, että Lappiin on saatu oma elokuvakomissio, on aivan elintärkeää kansainvälisten tuotantojen saamiseksi alueelle.
Julkaistu: 04.02.2010 17:14 |
|
|